Tiedote 4/2013 (17.7.2013)

Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö


1.    LENTOPAIKAN TOIMINTAOHJEET KÄYTTÖÖN

Pitkään valmistellut Lahti-Vesivehmaan toimintaohjeet ovat nyt käytössä. Niistä pyydettiin kommentteja, mutta käytännössä yhtäkään sisältöön vaikuttavaa kommenttia ei tullut.  Näillä mennään nyt. Mikäli selkeitä ja perusteltuja epäkohtia ilmenee, ohjeistusta tietenkin korjataan.

Toimintaohjeet löytyvät tästä linkistä.

2.    LENTOKENTÄN ”INFRA” PARANI UUDELLA VESIJOHDON JATKOHAARALLA

Hämeen Laskuvarjourheilijat (HLU) veti kustannuksellaan uutta vesijohtoa n. 700 metriä lähtien Museohallilta aina Metsähallitukselta vuokraamalleen tontille saakka. Tähän haaraan on muidenkin mahdollista liittyä myöhemmin, asiasta voi neuvotella HLU:n kanssa. Vesijohdon jatkoa voidaan osaltaan pitää merkittävänä kohennuksena ja mahdollisuutena kentän olosuhteiden kehittämisessä.

Toistaiseksi HLU ei ole käynnistänyt kerhorakennuksen rakennustöitä vaan tämä kausi menee nykyisillä ratkaisuilla.

3.    HÄMEEN RYKMENTIN TOIMINTA LOPPUU VESIVEHMAALLA

Hennalan varuskunnan lakkauttamiseen liittyen myös Hämeen rykmentin harjoitustoiminta Vesivehmaan lentokentän ympäristössä päättyy tiettävästi kuluvan vuoden lopussa. Sen sijaan vastoin ennakkotietoja, vanhat 3 ja 4 hallit jäävät edelleen Puolustusvoimien käyttöön toistaiseksi. Lähinnä kysymys on PV:n varastotilojen puutteesta.