Vesivehmaan lentokenttä täytti 70 vuotta kesäkuussa 2010


Suomessa oli 1930-luvulla pääasiassa vesilentosatamia, joilta toimittiin lentoveneillä ja kellukekoneilla. Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa olivat venäläiset rakentaneet Suomenlahden rannikollemme muutamia vesilentosatamia, jotka saimme perintönä heiltä itsenäistymisemme mukana. Lähes unohdettu Suomen ensimmäinen maalentoasema Karjalan Antreassa aloitti Vapaussodan rintamalentolentotoiminnan 12.4.1918, jolloin koneissa oli Mannerheimin määräyksestä käytössä hakaristitunnukset, joista tuli ilmavoimien lentokoneiden kansallisuustunnukset aina huhtikuuhun 1945 saakka. Muita ilmavoimien maalentoasemia 1920- ja 30-luvuilla olivat mm. Lappeenranta, Santahamina ja Utti. Ensimmäiset siviilikäyttöön rakennetut maalentoasemat valmistuivat Turun Artukaisiin ja Helsingin Malmille vuosina 1935 ja 1936.


Vielä 1930-luvun alkupuolella vallitsi maassamme yleinen käsitys ilmailupiireissä, että vesi oli ainoa oikea pinta ilma-alusten lentoonlähdöille ja laskuille. Myöhemmin 1930-luvulla alkoi kuitenkin käydä toteen, että suurilla ja kömpelöillä vesikoneilla ei ole tulevaisuutta esimerkiksi tehokkaissa sotaoperaatioissa. Niinpä vuonna 1937 keväällä määräsi ilmavoimien silloinen komentaja F.J.Lundqvist ilmavoimien joukko-osastoja etsimään uusia lentokenttäpaikkoja mantereelta.

Vesivehmaalta löytyy lentokentälle sopivaa maastoa

Majuri Ensio Kivinen suoritti Utin ympäristössä kaikkiaan neljä maaston tiedustelulentoa perusteellisen karttatutkimuksen jälkeen. Eräs näistä neljästä etsintälennosta suuntautui välille Utti-Vääksy-Utti, jolloin nykyinen Vesivehmaan lentokentän paikka löytyi. Majuri Kivinen suoritti kyseisen lennon mekaanikko Lankisen kanssa 1.6.1937 klo 17.30-19.40 De Havilland Moth MO-116 koneella. Jo kesäkuussa 1937 saapui komentaja Lundqvist mm. eversti Alameren kanssa Uttiin tutkimaan löydettyjä lentokenttäehdotuksia, jolloin varmistui, että Vesivehmaan lentokentän paikka miellytti ilmavoimien johtoa, ja lentokentän suunnittelu voitiin käynnistää. Lentokentän rakentaminen aloitettiin kesällä 1939 samoihin aikoihin kuin kymmenisen muutakin kenttää ympäri Suomea, mm. Nummela, Rissala, Selänpää, Padasjoki, Hollola ja Hyvinkää. Kuoreveden lentokenttä (nyk. Hallin lentoasema) oli valmistunut lentokelpoiseksi kesällä 1939 Veljekset Karhumäen ansiokkaan toiminnan tuloksena.

Lentokenttiä valmistui kesällä 1940 kuin liukuhihnalta, koska maailman poliittisessa tilanteessa valmistauduttiin ja varustauduttiin jatkosotaan. Samaan aikaan Vesivehmaan lentokentän kanssa valmistuivat mm: Hollola, Padasjoki, Selänpää, Nummela, Rissala, Hyvinkää ja myöhemmin kesällä Taipalsaari. Wikipediassa on luettelo Suomen sodanaikaisista lentokentistä.

Ensimmäinen maalentokone laskeutuu Vesivehmaalle

Seitsemänkymmentä vuotta sitten, toukokuun 28. päivänä 1940 laskeutui kentälle ensimmäinen lentokone, mikä oli ilmavoimien yhteyskone Fieseler Storch ST-113. Konetta ohjasi silloinen luutnantti Oskari Haaki ja hänen matkustajanaan oli kentän rakentamiskäskyn antanut ilmavoimien komentaja J.F. Lundqvist. Oskari Haaki toimi Lahden Ilmasillan ensimmäisenä puheenjohtajana 15.11.1962 lähtien vuoteen 1967.


Lentokenttä alkoi jo tuolloin olla käyttökelpoinen ilmavoimien lentokalustolle. Kentän rakennukset, kuten lentokonehallit, konekorsut, sirpalesuojat, majoitustilat, ruokala ja lentueparakit sekä tietenkin sauna olivat vielä rakenteilla valmistuen Lentolaivue 24:n saapumiseen kentälle myöhemmin kesällä. Osa silloin valmistuneista rakennuksista on edelleen käyttökuntoisina lentokentän eteläreunassa Vääksy-Vierumäki -tien eteläpuolella metsikössä. Alue on nykyisin Puolustusvoimien leirimajoituspaikka. Rakennukset eivät näy enää metsästä museohallille, mutta ne ovat olemassa edelleen toimintakuntoisina ja hyvin hoidettuina.

Lentolaivue 24 ja Brewsterit saapuvat

Elokuussa 1940 olivat kenttä ja tukikohtarakennelmat lähes valmiit ja Lentolaivue 24 pystyi muuttamaan Malmilta Vesivehmaalle. Laivueen komentajan majuri Gustaf Erik Magnussonin johdolla siirtyivät 33 silloin lentokunnossa olevaa Brewster B-239-tyyppistä hävittäjäkonetta 13. elokuuta lentueittain Vesivehmaalle. Lentueiden päällikköinä toimivat tuolloin kapteenit Eino Luukkanen ja Leo Ahola sekä luutnantit Jorma "Joppe" Karhunen ja Per Sovelius. Laivueen konetarkastajana oli tuolloin Viljo Niemi.

Vesivehmaalla valmistaudutaan sotaan ja Välirauha loppuu

Keväällä 1941 Vesivehmaan lentotukikohdassa alkoi kiire torjuntavalmiuden nostamiseksi huippuunsa. Hopeanhohtoiset Brewsterit maalattiin maastonväriseksi ja koneiden konekiväärit ym. aseistus suunnattiin. Reservin ohjaajien maamaaliammuntoja ja taistelulentoharjoituksia suoritettiin lähes ympäri vuorokauden. Koneita hajasijoitettiin ympäri kenttää ja uusia sirpalesuojia kaivettiin maastoon. Kapteeni Aholan lentue siirtyi Selänpään lentokentälle jo 21.6.1941. Ohjaajat olivat kentillä jatkuvassa hälytys-, kenttä- ja ohjaamovalmiudessa, ja lentueita valmisteltiin siirtymään lähemmäksi itärajaa. 25. kesäkuuta 1941 Hävittäjälentolaivue 24:n (HLeLv 24)  Selänpään kentälle noin viikko aikaisemmin Vesivehmaalta siirretyt Brewster-koneet joutuivat heti jatkosodan ensimmäisenä päivänä torjuntalennolle kohti Vesivehmaata lähestyvää venäläistä pommikonepartiota, mikä ilmeisesti Vesivehmaan tukikohtaa löytämättä kääntyi varamaalin eli Heinolan kaupungin pommittamiseen surmaten yli 30 kaupungin asukasta.


Toisen venäläisen SB-pommikonepartion maalina samana päivänä oli Joroisten lentokenttä ja siellä ollut J.W.R. Harju-Jeantyn Fiat-laivue. Fiatit ampuivat koko vihollisrykelmän alas. Vesivehmaan museohallissa on yhden tuolloin Joroisissa pudotetun SB-pommikoneen perärunko ja moottori, mitkä nostettiin järvestä Joroisten Haapavedeltä 1970-luvulla. Jo viikon kuluttua jatkosodan alkamisen jälkeen 2.-3.7.1941 Magnussonin HLeLv 24 siirtyi Brewster-koneineen Vesivehmaalta kokonaisuudessaan lähemmäksi sotatoimialuetta, mm. Selänpäähän ja Rantasalmelle. Magnussonin laivueesta tuli parhaiten menestynyt hävittäjälaivueemme jatkosodassa.

Lentotoiminta Vesivehmaalla jatkosodan aikana

HLeLv 24 lähdettyä lähemmäksi sotatoimialuetta tuli kentälle vain muutamaksi päiväksi Hollolan lentokentältä Lentolaivue 32:n esikunta sekä 2. ja 3. lentueet. LeLv 32 jatkoi Vesivehmaalta Uttiin komentajansa kapteeni Erkki Heinilän komennossa. Laivueen kalustona oli 25 kpl Fokker D.XXI-konetta ja lentueellinen Hawker Hurricaneja. Elokuun 1. päivänä 1941 siirtyi Lentosotakoulun Täydennyslentolaivue 35 (TäydLeLv35) Parolasta Vesivehmaalle. TäydLeLv 35 oli perustettu 27.6.1941 Lentosotakoulussa Kauhavalla alkeislentokoulutuksensa saaneiden lento-oppilaiden viimeistelemiseksi rintamakelpoisiksi ohjaajiksi. Laivue toimi Vesivehmaalla koko jatkosodan ajan kouluttaen kaikkiaan 467 ohjaajaa, joista 330 Vesivehmaalla, lentokalustona lähinnä Pyry- ja Fokker D.XXI-koneet sekä myöhemmin toukokuusta 1944 lähtien myös Fiat-koneet. Laivueen viimeinen tukikohta oli Kauhava, jonne se siirtyi 22. kesäkuuta 1944. Jatkosota loppui 4.9.1944 ja TäydLeLv 35 lakkautettiin 27.11.1944 ja sulautettiin silloiseen Lentosotakouluun.

Lapin sodan aika

Pommituslentolaivue 48 (PomLeLv48) siirtyi Vesivehmaalle 3.9.1944 komentajana majuri E. Ahtiainen ja lentueiden päällikköinä kapteenit Y. Siirilä, J. Ranta ja A. Platan. Kalustona laivueella oli yhdeksän Bristol Blenheim-konetta ja yksi nopea syöksypommittaja Petljakov Pe-2 sotasaaliskone. PLeLv 48 viipyi Vesivehmaalla vain viikon verran siirtyen Lapinsodan alussa suomalaisten käytössä oleville mm. seuraaville lentokentille:

  • Nerkoo, jonka kiitotie oli lyhyt.
  • Oulun Oritkarin kiitotie oli lyhyt.
  • Paltamo, joka oli riittävän kokoinen. Lentolaivue 14 siirtyi sinne.
  • Rautavaara, jonka kiitotie oli lyhyt.
  • Rissala (Kuopiossa) oli sopiva kenttä ilmavoimien raskaimmille pommikoneille, mutta perin kaukana pommituskohteista.
  • Vaala, jonka kiitotietä alettiin heti jatkaa.
  • Ylivieska, jonka kiitotie oli lyhyt.

Useimmilla yo. kentillä ei ollut halleja koneille. Ilmavoimilla ei ollut radiosuunnistuksen lähettimiä Pohjois-Suomessa. Saksalaisten käsissä olivat muun muassa Kemin ja Rovaniemen hyvin varustetut kentät, tutkat ja noin 100 lentokonetta. Suomessa toimineen Luftflotte 5:n komentajana oli kenraali Josef Kammhuber. Pääasialliset suomalaisten pommituskohteet olivat Saksan motorisoidut yksiköt, 200 000 jalkaväkisotilasta ja joukkojen kulkureitit. Blenheimien varsinaiset sotalennot tiedustelu- ja valokuvauslentojen jälkeen Lapissa alkoivat 2.10.1944. Vaikka ilmavoimillamme oli kaikkiaan 97 Blenheimia, on meidän päiviimme säilynyt vain yksi Keski-Suomen Ilmailumuseolla entisöity ja siellä näytillä oleva yksilö, mikä on myös ainoa aito maailmassa.

Ilmatorjuntajoukkoja Vesivehmaan lentokentällä

Lapin sodan loputtua 1945 kentällä toimi erilaisia Ilmatorjuntajoukkojen patteristoja vuoteen 1958 saakka.

Siviilitoimintaa eli Ilmailukerhojen aika

Kun kentän isännän eli ilmavoimien toimesta ei lentotoimintaa eikä kiitoteiden hoitotarvetta enää sodan jälkeen ollut, alkoi kenttä nopeasti metsittyä. Kenttää käytti vuosina 1945-1949 Lahden Purjelentokerho (myöhemmin Lahden Ilmailukerho) ja siirtyi sitten lähes kymmeneksi vuodeksi käyttämään Hollolan lentokenttää, mutta palasi takaisin Vesivehmaalle vuonna 1958 pysyvästi. Ainakin vuonna 1958 järjesti Kauhavan Ilmasotakoulu ns. kelirikkoajan lentoleirin Vesivehmaalla.

Ilmailumuseotoiminnan alkuvuodet Vesivehmaalla

Ilmavoimat päätti vuonna 1948 kerätä kaikki siihen mennessä museoidut lentokoneet Parolasta, Suomenlinnasta ja vanhimmat Santahaminasta Vesivehmaan tyhjiin lentokonehalleihin. Yhteen halliin "survottiin" kaikkiaan 44 museoitua ilmavoimien puurakenteista konetta, mitkä kärsivät tuntuvat vauriot siirroissa ja varastoimisen yhteydessä, kun arvostusta niiden säilyttämiseksi ei vielä ollut. 4.12.1969 perustettiin valtakunnallinen ilmailumuseoyhdistys (ilmailumuseoaate syntyi 1969 Vesivehmaalla), ja varsinainen herääminen vanhojen koneiden entisöintiin sekä museointiin heräsi.

 
1960-luvun alkupuolella vietiin muualle Vesivehmaalta ensimmäinen kone, Hansa Brandenburg. Finnairin Ilmailuopiston mekaanikkolinja otti sen entisöitäväkseen ja kone on nykyisin Vantaalla Suomen Ilmailumuseolla (avattiin kesällä 1981).

Silloin arvottomana pidetty, mutta Vesivehmaalle pelastettu aineisto muodostaa nykyään Suomen ilmailumuseoiden arvokkaan perusmateriaalin.

Hallinportin Ilmailumuseo Kuoreveden Hallissa on toiminut Ilmavoimien materiaalimuseona vuodesta 1971 ja Keski-Suomen Ilmailumuseo Tikkakoskella avasi ovensa yleisölle 1.6.1979.

Museohallin isännän eli Lahden Ilmasilta ry:n toiminta Vesivehmaalla

Vesivehmaan museohallin "uusrenesanssi" alkoi vuonna 1974, jolloin alun perin neloshalliin varastoidut museokoneet siirrettiin nykyiseen tilaansa ykköshalliin. Halli on saatu vuosikymmenien aikana talkoovoimin mainioon kuntoon. Lähes parikymmentä konevanhusta on hallista viety entisöitäviksi ja ovat nyt säilytyksessä kunnostettuina Suomen eri ilmailumuseoissa, kuten edellä jo mainitsin. Varastohalli sai nimityksen Päijät-Hämeen Ilmailumuseoksi 1.3.2005 ja museohallin juhlallinen vihkiminen ilmailumuseoksi kenrl Heikki Nikusen juhlapuhein ja lentonäytöksin tapahtui 19.5.2006.

Seuraavat uudemmat ilmavoimista poistetut koneet ovat tulleet säilytykseen museohalliin: Vuonna 1994 Fouga CM 170 Magister FM-71 kenrl Nikusen pelastamana leikkipuistosta Ähtäristä, v. 1974 Folland Gnat Mk.1 GN-112, v. 1998 syyskuussa MiG-21Bis MG-140, v.2000 lokakuussa Saab 35S Draken DK-207 (viimeisin Suomessa lentänyt DK-kone) ja viimeisimpänä v. 2004 tammikuussa omien moottoreiden avulla lentäen Mi-8P HS-5.

18.9.1998 oli kentällä juhlallinen Lahden Ilmasillan pystyttämän muistomerkkikiven paljastustilaisuus. Muistomerkki on pystytetty Vesivehmaalla vuosina 1940-1944 toimineiden Suomen Ilmavoimien yksiköiden HLeLv 24:n, TäydLeLv 35:n ja PomLeLv 48:n muistoksi ja ilmatilamme puolustajien kunniaksi. Lahden Ilmasilta ry kunnioittaa Ilmavoimien vainajia vuosittain 7. syyskuuta laskemalla kukkalaitteen muistokivelle.

Vesivehmaan lentokenttä 2000-luvulla

Päijät-Hämeen kunnissa, yrityksissä ja eri yhteisöissä todettiin 1970-luvun alussa, että alueelta puuttuu kevytliikennettä palveleva lentokenttä. Ilmavoimien Vesivehmaalle rakentama kenttä havaittiin tuolloin kehityskelpoiselksi. Lentokentän kehittämiseksi perustettiin 25.7.1971 Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö, jonka perustajiin kuuluivat mm. Asikkalan kunta, Lahden kaupunki, Heinolan kaupunki, Padasjoen kunta, Lahden kauppakamari, Lahden seudun yrittäjät, Päijät-Hämeen maakuntaliitto, Lahden Ilmailukerho ja lukuisa määrä alueen pienteollisuus- ja liikeyrityksiä. Säätiön säädekirja vahvistettiin oikeusministeriössä 20.4.1972. Vesivehmaan lentokentällä on hyvät olosuhteet eri ilmailulajeille ja alan monet kerhot ja muut organisaatiot järjestävät kentällä hyvin monipuolista ilmailutoimintaa, kuten mm. moottorilentoa, purjelentoa, ultrakevytlentoa, riippu- ja varjoliitoa, lennokkiurheilua sekä laskuvarjohyppytoimintaa.

Tänä päivänä 28.5.2010, jolloin tulee kuluneeksi tasan 70 vuotta ensimmäisen lentokoneen laskusta Vesivehmaan lentokentälle, on Lahden Ilmasilta ry:n jäsenmäärä noin 265. Ilmasilta täyttää 15.11.2012 viisikymmentä vuotta, jonka aikana se on järjestänyt talvisin noin 400 kerhoiltaa ilmailuaiheisin esitelmin, yli viisikymmentä opintoretkeä ja kesäisin opastanut noin 70 000 museovierasta. 2000-luvulla museon vierailijamäärä on ollut reilut 1000 henkilöä/vuosi, ollen vielä 1980-90 luvuilla lähes 3000 henkilä/vuosi. Museohallin harvinaisuus on ainoa maailmassa säilynyt englantilainen meritiedustelu- ja torpedopommikone Blackburn Ripon IIF, jota Suomen ilmavoimat käyttivät vuosina 1920-1944.

Tietolähteet tähän kirjoitelmaani ovat:

- Ahti Saarinen, Päijät-Hämeen sotilaskentätä (2001)

- Outi Ruokolainen, Vesivehmaan lentokenttä 50-vuotta (1990)

- Lahden Ilmasilta, 40 v. Historiikki (2002)

- Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö, Vesivehmaan lentokentän kehityshistoria (1990)


Asikkalassa 28.5.2010 (päivitetty 10.6.2012)

Hannu Iivarinen
puheenjohtaja
Lahden Ilmasilta ry www.lahdenilmasilta.fi

lahdenilmasilta (at) gmail.com

iivarinen.hannu (at) gmail.com